5. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. (Room. 4:5)
Jotenkin tämä jae osui aivan erityisesti maaliinsa. Olen nimittäin huomannut tulleeni viime aikoina aika ankaraksi itselleni ja varsinkin muille. Vaikka, jos ansioista puhutaan, "tilini" on varsin tyhjä, eikä "palkintokaapissani" ole loistavia mitalleja. Sen uskonkin kanssa tuntuu olevan tiukan paikan tullessa vähän niin ja näin. Vettä holahtaa saappaan varsista sisälle niin kuin Pietarilla tai sitten olen veneessä kiljumassa Jeesukselle: "Opettaja, etkö näe, minä hukun!"
38. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Opettaja, etkö näe, me hukumme!" (Mark. 4:38)
Aivan aiheesta Jeesus voisi vastata minullekin: "Miksi sinä noin pelkäät? Eikö sinulla vieläkään ole uskoa?"
40. Jeesus sanoi heille: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" (Mark.4:40)
Näin vähällä uskolla ei pitäisi olla kanttia vaatia millään "ansiotasolla" itseltäni saati sitten toisilta (Jumalan) lain noudattamista. Kuitenkin löydän itseni usein tuosta samasta tilanteesta oman uskon heikkouteni unohtaneena.
Onneksi uuden kirjoituspöytäni kanteen on veistetty kohtalaisen iso risti. Risti pöydässäni muistuttaa minua monestakin asiasta kuten siitä, että vain Kristuksen ristissä ansiottomuus, heikko usko ja vanhurskaus ovat yhtä aikaa mahdollisia.
Toinen ristin antama muistutus on se, ettei sitä ristiä saa peittää. Koska pöytäni on aika pieni, eikä risti ole pöydässäni ihan reunassa, minun pitää pitää iso osa pöydästäni paljaana niin, että se risti pysyy näkyvissäni. Tämä auttaa minua rajaamaan työmäärääni. Töiden tai muun turhankin puuhastelun rajoittaminen taas auttaa minua välttämään stressiä.
(kuva: Mika Virta)
